Reinoutumisen filosofia
Mikä ihmeen reinoutuminen? Kansallistossuistamme innoituksensa saanut filosofia syntyi pilke silmäkulmassa, mutta ei kieli poskessa. Reinoutuminen muistuttaa perusasioista, jotka tuppaavat arjen hälinässä unohtumaan.
Reinot ja Ainot kuuluvat niin läheisesti meikäläiseen mielenmaisemaan, että ne ovat jo enemmän kuin tossupari. Ne ovat osa suomalaista arkea ja kulttuuria.
Tästä syntyi reinoutuminen. Reinoutuminen on henkinen tila. Se on henkistä ja fyysistä lämpöä ja läsnäoloa arjessa, ilman turhaa hötkyilyä. Reinoutuminen on myös vallitsevien olosuhteiden hyväksymistä. Se on luottamusta ja lempeyttä itseä ja muita kohtaan. Perusasioita, jotka helposti pääsevät meiltä unohtumaan.
Henkinen offline-tila
Reinoutuminen on syntynyt pilke silmäkulmassa, mutta on silti totista totta. Nykymaailman meno on pienille ja suurille hektistä ja riepottelevaa. Kohtaamme päivittäin stressaavia tilanteita, joissa tekisi vain mieli käpertyä oman kodin rauhaan.
Välillä on fiksua irtautua kaikesta kiireestä, mökästä ja hälinästä. On tärkeää ottaa oma reinoutumisen hetki, joka ikinen päivä. Pienikin henkisten akkujen lataushetki auttaa loppupäivän pyörityksessä.
Oletko paremman puoliskon mielestä kuin takalistoon ammuttu karhu? On vaikeaa rakastaa muita tai edes itseään, jos ei anna itselleen edes hetken hengähdystaukoa. Haluammekin saada suomalaiset oivaltamaan reinoutumisen merkityksen ihmisyydelle.
Miten itse reinoudut?
Ei ole yhtä ainoaa tapaa reinoutua. Reinoudutko metsässä, sohvalla vai autotallissa? Vessassakin on ihan ok reinoutua, emme tuomitse.
Tutut Reinot ja Ainot ovat taas täällä, entistä mukavampina. Totea niiden maadoittava vaikutus, ja ole kuin kotonasi ajasta ja paikasta riippumatta.
Tossujen lisäksi löydät verkkokaupastamme muutakin kotoisaa. Valikoi parhaat varusteet reinoutumiseen itselle, mussukalle tai vaikka stressaantuneelle naapurille.